Runo 87/365 - Siperian kuninkaista

tällaisina öinä
hiki liimautuu lakanoihin

uneksin harmaasusista
Siperin kuninkaista
neulasten kitkerästä katkusta
sohjoon vettyneistä nahkasaappaista
ja herään
ahkion remmi on hiertänyt niskan ruhjeelle

kerrostaloja ja asfalttia
varistan tuhkaa savukkeesta
se sataa kuin harmaa lumi

Runo 79/365 - Brasilia, osa 2

Lentokentän kahvilassa tuoksuu sekaisin espresso ja hellepäivä. On silti kylmä: lentokentän ilmastointi toimii tehokkaasti. Minun jalkapohjiani kivistää. Musiikki soi kaiuttimista, en ymmärrä tahtilajista tai rytmistä mitään.

Sinä luet englanninkielistä sanomalehteä. Lentoomme on vielä tunteja aikaa.

*

Kun herään, niskani on jumissa, mutta takkisi hartioillani on lämmin.

Runo 78/365 - Brasilia, osa I

Sauvomme jokea. Ilma on raskasta ja kosteaa ja tuoksuu mudalle. Minä ajattelen mennyttä, suonsilmäkkeitä ja karpaloita ja pitkospuita, ja hetken on ikävä.

"Tiesitkö, että täällä on vain kaksi vuodenaikaa? Sadekausi ja kuivakausi", sinä sanot. Minä mumisen jotakin epäselvää vastaukseksi.

"Miten pitkään vielä?" kysyn. Sinä vilkaiset olkasi yli.

"Etkö haluaisi enää?" Tiedät heti, että puhun meistä, elämästä, matkustamisesta. Ehkä kaikesta.

"Haluan minä", vastaan ja tarkoitan sitä. "Mutta kaipaan kotiin. Pakkasta ja lunta ja turvetta ja ankeita harmaita taloja Helsingissä."

Sinä nyökkäät. Olet hetken hiljaa, höyryä kohoaa vedestä ympärillämme ja maailma on vehreä.

"Entä siellä?" sinä kysyt. Kuulostat surulliselta. "Mitä minulla sinulle olisi?"

"Samaa mitä täälläkin", minä sanon ja kohautan olkiani. "Minä rakastan sinua, tiedäthän."

"Mutta Aurajoessa ei ole pirajoita", roiskautat airolla vettä. "Miltä minä sinua suojelen?"

"Koti-ikävältä", minä vastaan. Sinä hymähdät. Käännät venettä hitusen, ja vaikka Pantanalin tulvasavanni ympärillämme jatkuu loputtomiin, tiedän, että asetat itsellesi uutta kurssia. Minun sydämeni osoittaa kotiin.

Runo 67/365 - Luxemburg

Sinä ehdotat, että tällä kertaa olisimme taidemaalareita, mutta minä en osaa maalata. Et sinäkään, olet vain itsevarmempi, joten istun terassipöydän ääreen ja katselen, miten houkuttelet ohikulkijoita hymylläsi.

Tämä kaupunki ei ole meitä varten. Revin croissantistani suikaleita ja yritän olla rypistämättä otsaani.

"Tiesitkö, että Luxemburgissa käytetään toisiksi eniten alkoholia maailmassa asukasta kohden?" sinä kysyt ja istut taas viereeni. Sormissasi on maalitahroja, haiset tärpätille.

Pudistan päätäni. Avaat lompakkosi ja virnistät.

"Meillä on varaa kahteen lasilliseen valkoviiniä. Ehkä pitäisi ryhtyä taidemaalariksi ihan kokopäiväisesti."

Pudistan päätäni toistamiseen. Sinä kurkotat taputtamaan kättäni.

"Nostetaan malja Luxemburgille ja lähdetään sitten. Ei tämä kaupunki ole meitä varten."

Runo 66/365 - Argentiina

Minä hyppään veneeseen ja töytäisen sen samalla liikkeelle.

Joki on hiljainen ja tyyni, kuu aaltoilee sen pinnalla.

"Entä jos jäädään kiinni?"

"Sitten jäädään",  sinä naurat ja äänesi havisee kuin tuuli kukonkorallipuussa.

"Katso. Ei pilviä", sinä sanot ja osoitat taivaalle. Kiskot airoja verkkaan ja kerrot minulle tähdistä Argentiinan yllä.