Sauvomme jokea. Ilma on raskasta ja kosteaa ja tuoksuu mudalle. Minä ajattelen mennyttä, suonsilmäkkeitä ja karpaloita ja pitkospuita, ja hetken on ikävä.
"Tiesitkö, että täällä on vain kaksi vuodenaikaa? Sadekausi ja kuivakausi", sinä sanot. Minä mumisen jotakin epäselvää vastaukseksi.
"Miten pitkään vielä?" kysyn. Sinä vilkaiset olkasi yli.
"Etkö haluaisi enää?" Tiedät heti, että puhun meistä, elämästä, matkustamisesta. Ehkä kaikesta.
"Haluan minä", vastaan ja tarkoitan sitä. "Mutta kaipaan kotiin. Pakkasta ja lunta ja turvetta ja ankeita harmaita taloja Helsingissä."
Sinä nyökkäät. Olet hetken hiljaa, höyryä kohoaa vedestä ympärillämme ja maailma on vehreä.
"Entä siellä?" sinä kysyt. Kuulostat surulliselta. "Mitä minulla sinulle olisi?"
"Samaa mitä täälläkin", minä sanon ja kohautan olkiani. "Minä rakastan sinua, tiedäthän."
"Mutta Aurajoessa ei ole pirajoita", roiskautat airolla vettä. "Miltä minä sinua suojelen?"
"Koti-ikävältä", minä vastaan. Sinä hymähdät. Käännät venettä hitusen, ja vaikka Pantanalin tulvasavanni ympärillämme jatkuu loputtomiin, tiedän, että asetat itsellesi uutta kurssia. Minun sydämeni osoittaa kotiin.
Elin ja tarvike
5 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti