Runo 89/365 - (nimetön)

juoksemme ylös mäenrinnettä
lumi pöllyää, keuhkoihin sattuu
mutta talvipäivä on kuulas

laskemme ainakin sata kertaa
viimeisellä kerralla törmäämme omenapuuhun

makaamme kinoksissa ja nauramme
varpaani ovat kylmästä turrat
mutta sydämelläni on lämmin

*

istun käytävällä
ilma on raskasta hengittää
desinfiointiainetta, yskää
seinien vihreys sattuu verkkokalvoihin

odotus päättyy lopulta
minä nousen
ulkona on kaunis kesäpäivä
mutta sydämeni on turta

Runo 87/365 - Siperian kuninkaista

tällaisina öinä
hiki liimautuu lakanoihin

uneksin harmaasusista
Siperin kuninkaista
neulasten kitkerästä katkusta
sohjoon vettyneistä nahkasaappaista
ja herään
ahkion remmi on hiertänyt niskan ruhjeelle

kerrostaloja ja asfalttia
varistan tuhkaa savukkeesta
se sataa kuin harmaa lumi

Eräänä aamuna näin peuran

Kaupungissa sataa lunta. Kun kävelee puiden reunustamia kävelyteitä, oksilta varisee lunta niskaan kevyenä puuterina ja se näyttää perin sievältä ja metsäiseltä katulamppujen valoa vasten.

Talvi ei ole koskaan ollut minun vuodenaikani, mutta kun istun tässä nyt ja katselen ulos ikkunasta hitaasti taivaalta tihkuavaan lumisateeseen suklaakahvikuppi seuranani, olo on aika kodikas. On myös ihan jännittävää tallustella hieman ennen kuutta aamulla bussipysäkille silmät edelleen unesta väsyneinä ja iho kananlihalla pakkasesta. Yhtenä aamuna näin peuran.

Pidän siitä miten lumi peittää vanhat jäljet ja jokaisen pyryn jälkeen maisema on koskematon kartta, uusi mahdollisuus. Tämä talvi on minulle lukemattomien mahdollisuuksien aikaa. Ehkä myös eksymisen, mutta jos selviää löytöretkestä pienoisjäätiköllä, kotiin viimein selvitessä kaakaokupillinen tuntuu ja tuoksuu ja maistuu suloisemmalta kuin milloinkaan.