Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. syyskuuta 2012

Runo 30/365 - Odysseuksen koira

Iliaasta löytyy katalogi kreikkalaisten laivoista
keskeltä eeppistä runoelmaa

Odysseuksen vanha palvelija tunnisti miehen
kahdenkymmenen vuoden jälkeen
arvesta tämän jalassa

minä ajattelin, että kreikkalaiset eepokset
olisivat tomuisia tai kuivia
mutta tiesittekö

Odysseuksen koira liikuttui isäntänsä paluusta
niin että sai sydänkohtauksen

tiistai 4. syyskuuta 2012

Runo 28/365 - Aeneis

luen Aeneista
olen tähän mennessä oppinut seuraavaa:

sota on traagista
tragedia on traagista
aina välillä onnistutaan
mutta sitten on taas traagista

sitä en sen sijaan ole oppinut
että miten ihmeessä yhteen runoelmaan
saadaan mahtumaan triljoona nimeä

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Runo 19/365 - Konkistadori

makaan riippukeinussa ja luen Corto Maltesea
taivaanranta punertaa kevyesti
nauttinen hämärä, minä määrittelen
ja ajattelen, että jos olisin merellä
voisin nyt määrittää sijaintini sekstantilla

en kuitenkaan ole konkistadori
riippumattokin muistuttaa laivaa vain hieman
ja löytöretkistäni jännittävimmät
käyn kirjojen sivuilla