Runo 55/365 - Lancelot

sumu puiden yllä on väsynyttä
syksyn askelet rahisevat polulla
Lancelot kavahtaa tuolissaan
tuijottaa ulos kaihin sumentamin silmin

näin syvälle samoavat vain kuukaudet
kokoontuvat kertomaan tarinoitaan
pakkanen pudottaa punarinnat lennosta
sammal verhoaa piilopirtin
ja Lancelot on maailmalle yhtä kuollut kuin pitäisikin

jossain tuolla maailma rapistuu hitaasti
sade pieksää linnanmuureja ja riipii tarinoista hohdon
jossain tuolla veneet kiskotaan talviteloille
ja viimeinenkin heistä on liian vanha taistelemaan


Avalonin lehdoissa Arthur  pyörittää Guineverea
ja Guinevere nauraa
ja Lancelot miettii, onko unohduksen saaren taikuus tarpeeksi
vai ajatteleeko kuningatar häntä yhä
ja kumpi olisi oikeastaan surullisempaa

ja kun syksy koputtaa oveen
Lancelot päästää hänet sisään