sumu puiden yllä on väsynyttä
syksyn askelet rahisevat polulla
Lancelot kavahtaa tuolissaan
tuijottaa ulos kaihin sumentamin silmin
näin syvälle samoavat vain kuukaudet
kokoontuvat kertomaan tarinoitaan
pakkanen pudottaa punarinnat lennosta
sammal verhoaa piilopirtin
ja Lancelot on maailmalle yhtä kuollut kuin pitäisikin
jossain tuolla maailma rapistuu hitaasti
sade pieksää linnanmuureja ja riipii tarinoista hohdon
jossain tuolla veneet kiskotaan talviteloille
ja viimeinenkin heistä on liian vanha taistelemaan
Avalonin lehdoissa Arthur pyörittää Guineverea
ja Guinevere nauraa
ja Lancelot miettii, onko unohduksen saaren taikuus tarpeeksi
vai ajatteleeko kuningatar häntä yhä
ja kumpi olisi oikeastaan surullisempaa
ja kun syksy koputtaa oveen
Lancelot päästää hänet sisään
Fyysisentyön tunti
5 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti