niiden suomut ovat harmaat
samaa sävyä kuin marraskuutaivas
tai vulkaaninen tuhka
tai usva, joka kohoaa vedestä
siivet ovat keveät ja kaartuvat
keräävät aurinkoa ja lämpöä
(sellainen on tarpeen, sillä
avaruus on kovin kovin kylmä
kovin kovin pimeä
kovin kovin yksinäinen)
valoa nopeammin ne eivät liidä
mutta matkustavat silti mielellään
tarraavat kiinni alusten sivustoihin
ja nuuhkivat metallia
avaruuslohikäärmeet ovat yksinäisiä
sillä ne ovat yksin
ja vaikka olisikin muita, niin
miten löydät toisen miljoonista galakseista
jos löytäisitkin
voitko rakastaa kaltaistasi tuhansia vuosia
ja taas tuhansia
ja tuhansia
Elin ja tarvike
5 vuotta sitten
1 kommentti:
Aina välillä näitä sun runojasi lukiessa tulee sellainen ihmettelevä tunne, että miten kummassa ihminen voi kuulostaa aivan siltä kuin olisi syntynyt kynä kädessä, ja tämän nimenomaisen runon kohdalla se tunne oli vahvempi kuin varmaan ikinä ennen. Aivan älyttömän hienoa tekstiä - niinkuin kyllä kaikki nuo edellisetkin joihin en vaan ole saanut aikaiseksi kommentoida. On jotenkin niin hienoa kun runo, joka kuitenkin on itsenäiseksi tekstiksi hirmu lyhyt teos, saa aikaan näinkin paljon erilaisia ajatuksia ja oikeasti jää mieleen, vaikka tämän 365-projektin ansiosta tulee tässä aika paljon muutakin runoutta luettua ja ajateltua. Avaruuslohikäärme kuulostaa jo ajatuksena tosi sympaattiselta otukselta, ja voi että kun tuo loppu sai kyllä ajatukset liikkeelle kaikessa surullisuudessaan. Vasta luettuani runon pariin otteeseen huomasin että sehän on 'vasta' osa 1, ja halusinkin nyt kertoa että sulla on ainakin yksi lukija täällä joka jää odottelemaan avaruuslohikäärmeiden tarun jatkumista. Ja niin, tietysti toivon sulle oikein hyviä kirjoitustuulia muutenkin! (:
Lähetä kommentti