Runo 4/365 - Sinä seisot rannalla ja vilkutat

joskus vuosien päästä he työntävät minun jäälauttani merille
ja minulla on turvanani vain harppuuna, hylkeennahka, pussillinen kuivattua lihaa
sinä sanot, etkä kuulosta ensinkään katkeralta
sinä seisot rannalla ja vilkutat ja
pidät tauon
minä toivoisin, että hymyilet

nuotion valossa katselen sinua, ryppyverkkoa silmäkulmissa
sierettyneitä käsiä, variksensilmiä

joskus vuosien päästä
minä sanon
vuodet vierivät täällä nopeaan
sinä vastaat ja kumarrut puoleeni ja kämmenesi ovat karheat poskia vasten

älä jätä omiasi käyttämättä minun vuokseni, sitten
sinä sanot
mitä minä niillä ilman sinua?
kysyn

kasvatat meidän lapsemme
sinä sanot ja hymyilet

nuotio lämmittää suloisesti
sinä suloisemmin