Valokeiloissa vapaan maailman

Tämän päivän väri on juhannusruusunpunainen. Yleensä ne ovat valkoisia, mutta on olemassa vaaleanpunaisehkoa lajiketta, ja minä olen juuri nyt niin onnellinen, että taivun käyttämään niinkin hentoa ja hapuilevaa väriä.

Ruusuissa on kuitenkin piikkinsä (ja jokainen kirjoittaja sortuu joskus kielikuvissaan kliseisiin, älkäätten siis huomautelko itsestäänselvyyksistä.) Minä olen laiska ja vaikka koko olemukseni kihelmöi keveydestä ja varpaat kolahtavat lattiaa vasten vain hetkittäin, tiedän, että minun onnellisuuteni vuoksi joku joutuu kävelemään lyijykengissä. Hehkuvan kuumissa lyijykengissä vieläpä.

Elämä on vähän kuin raunioitunut rakennus, jota entisöidään. Välillä kaikki menee kohdilleen ja hehkuu kuten on tarkoitettukin, välillä tulee rakentaneeksi väärin ja samalla särkeneeksi kokonaisuutta. Lopputulos ei ole koskaan sellainen kuin luulisi, ei samanlainen millaiseksi se on alunperin suunniteltu.

Minun elämäni on juuri nyt liiankin kohdillaan.