Ainoa vapautemme on vapaus valita itse vankilamme.

lukion loppu ja kuusi ällää, taivas on kirkas ja napakka

Kevät puhkeaa kaikkialla ympärilläni.

Ikkunat ovat likaiset - huomaan sen, koska aurinko paistaa kirkkaammin ja pitempään. Ulkona ei enää tarvitse villatakkia. Kaisaniemen puistossa voi maata nurmikolla ja lukea House of Leavesia ja jalkoja polttelee, koska farkkukangas on tumma ja imee lämpöä.

Minä en ole koskaan rakastanut kevättä, se tekee minut yleensä surulliseksi ja runnoo maahan syystä jota en tiedä. Mutta nyt olen onnellinen, istun kahvilassa ja juon jäälattea tai puistossa penkillä ja eksyn lauseisiin joissa ei päällisin puolin ole järkeä.

Eilen varpunen söi keksinmuruja kädestäni. Ateneumiin pääsi ilmaiseksi, mutta minä en jaksanut kovin kauaa katsella värisävyjä tauluissa, kun niitä riitti ulkonakin. Talvella sitten taas, ehkä.

I don't remember you looking any better
but then again I don't remember you.

Aion elää ensiviikon kahdellakymmenellä eurolla. Yksinkertaisesti siksi, että rahatilanteeni on nyt aika heikko, mutta myös opetellakseni itsekuria, koska se on tärkeää.

Ja juuri nyt väsyttää vähän kaikki.

Ole onnellinen siitä,
mitä on nyt.

Aamut ovat kauniita / sinä niitä vasten.

Päivä päivältä minä rakastan enemmän.

Päivä päivältä minä pelkään yhä enemmän, että menetän.

Miksi minun pitää pelätä juuri nyt, kun kaikki on hyvin, kun hän valaisee päiväni ja on läsnä? Miksi minä käperryn varjoihin ja annan niiden hotkaista kaiken hyvän sen sijaan, että pitäisin tiukasti kiinni ja opettelisin luottamaan, opettelisin antamaan tilaa ja vapautta?

Täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Höpönlöpön. En minä ole koskaan pelännyt näin paljon, en minä ole koskaan pelännyt näin paljon jonkun menettämistä.

Enkä minä ole koskaan ollut joinakin säihkyvinä hetkinä yhtä onnellinen, yhtä värisevän hehkuva jonkun sylissä.

Aamulla kaduilla on savua

Näin unta, jossa minä yritin pelastaa pientä lasta sokkelosta, jossa oli mehiläisiä, koski jota myöten meidän oli uitava alas, valkoisten ovien ja huoneiden sokkelo, junia ja iso punainen koira, jolla oli terävät terävät hampaat.

Se oli pelottava uni, mutta myös monella tapaa elähdyttävä. En ole nyt pariin viikkoon nähnyt yhtä elävää ja vivahteikasta ja monipuolista unta, joten jäin kaipaamaan loppuratkaisua. Tärkeää on ehkä se, että vaikka unessa tapahtui paljon kaikkea ja vaara oli käsinkosketeltavasti läsnä, kukaan ei ollut peloissaan.

Sitten ajattelin sitä, ajattelin pelkoa ja sitä mitä me pelkäämme ja tajusin, että on tärkeää erottaa toisistaan se, mitä pelkää ja miksi pelkää ja mitä voi tehdä. Jos toisen reitin valitseminen on jo mahdotonta, aivan kuten se unessa oli, ei voi enää muuta kuin tehdä parhaansa ja jatkaa, koska luovuttaminen tarkoittaisi jo suoraan epäonnistumista. Ja jos kerran on mahdollisuus onnistua, miksi luovuttaisimme vain siksi, että epäonnistuminen pelottaa meitä?