Aamulla kaduilla on savua

Näin unta, jossa minä yritin pelastaa pientä lasta sokkelosta, jossa oli mehiläisiä, koski jota myöten meidän oli uitava alas, valkoisten ovien ja huoneiden sokkelo, junia ja iso punainen koira, jolla oli terävät terävät hampaat.

Se oli pelottava uni, mutta myös monella tapaa elähdyttävä. En ole nyt pariin viikkoon nähnyt yhtä elävää ja vivahteikasta ja monipuolista unta, joten jäin kaipaamaan loppuratkaisua. Tärkeää on ehkä se, että vaikka unessa tapahtui paljon kaikkea ja vaara oli käsinkosketeltavasti läsnä, kukaan ei ollut peloissaan.

Sitten ajattelin sitä, ajattelin pelkoa ja sitä mitä me pelkäämme ja tajusin, että on tärkeää erottaa toisistaan se, mitä pelkää ja miksi pelkää ja mitä voi tehdä. Jos toisen reitin valitseminen on jo mahdotonta, aivan kuten se unessa oli, ei voi enää muuta kuin tehdä parhaansa ja jatkaa, koska luovuttaminen tarkoittaisi jo suoraan epäonnistumista. Ja jos kerran on mahdollisuus onnistua, miksi luovuttaisimme vain siksi, että epäonnistuminen pelottaa meitä?