Ajanpuutteesta

Yksi hankalimpia asioita elämässä on valita eletyn elämän ja kuvitellun väliltä. Marraskuussa valinta on helppo tehdä, onhan NaNoWriMo, jota rakastan, mutta muina kuukausina - no, se on hankalampaa.

Tässä fakta: Kirjoittaminen vaatii aikaa. Juuri nyt minulla ei ole sitä, ei ainakaan tarpeeksi. Tällaisiin hajanaisiin blogimerkintöihin silloin tällöin, sanat viistävät ruutua ja lauseet ovat hiomattomia. Ehkä runoon junamatkalla, pariin säkeeseen kun kävelen rautatieasemalla.

Rautatieaseman tiiliseinissä puikkelehtii varpusia
kattoikkunassa sadepisarat stillkuvia harmaata taivasta vasten
sormenpäilläni on kylmä

Haluaisin kyllä. Minulla on kesken niin monia tarinoita, hirveän paljon loppuja jotka haluaisin saada selville itsekin. Ne nakuttavat takaraivossa ja kolhivat unieni laitoja, koska en saa mitään paperille. Se on hetkittäin hyvin turhauttavaa.

Toisaalta, eilen ostin Robert's Coffeesta valtavan kaakaon. Kermavaahtoa ja suklaakastiketta! Ja aloin opiskella latinaa, opin Lucretiuksesta ja Vergiliuksesta ja Metamorfooseista yhtä sun toista. Kuuntelin saksofoninsoittajaa huoneeni yläpuolella ja kirjoitin kirjeen.

Kaikkea tuota en voi mitenkään käyttää, kun kirjoitan - mutta sirpaleita siitä kylläkin. Sanoilla on oltava heijastuspinta todellisessa elämässä, minussa; sanojen on oltava osa minua. Eivätkä ne ole, jos en elä ensin, jos minulla ei ole kirjoitettavaa siitä, mitä olen.