Riittämättömyys I-III

I

matonkuteisiin on helppo eksyä

jos istuu sumuiset iltapäivät pihamökissä

ja pujottaa niitä lankojen ali, yli

on helppo rakentaa maailma

rispaantuneista farkuista

kulahtaneesta R-kioskin työpaidasta

silkkihuivista joka on liian räikeä

matonkuteista voi rakentaa maailman

tai jos ei sitä, niin maton

ja jos ei enemmäksi ole

sen on kai riitettävä

II

olen kyllästynyt istumaan elokuvateatterin aulassa ja

vilkuilemaan kelloa, kun et tule

olen kyllästynyt juomaan kahvia työaamuina

ja muina aamuina rutiinista

kyllästynyt uusimaan kirjastolainoja

jättämään sarjat kesken koska en muista lähetysaikoja

kyllästynyt unohtamaan sateenvarjot kotiin (ei sinun syysi)

olen kyllästynyt kirjoittamaan syntymäpäiväsi kalenteriin

kun et kirjoita minun (ei sinun syysi)

olen kyllästynyt kyllästynyt kyllästynyt

keskivertoisena on kyllästyttävää

en ihmettele että ikävystyt ja unohdat

(ei sinun syysi, ei ollut muidenkaan)

III

sinulla on niin kauniit kädet

minä osaan leipoa vain pannukakkua

ja siitäkin tulee usein pannukakku

sinulla on niin kauniit kädet

minä sain käsityöstä kutosen

sinulla on niin kauniit kädet

enkä minä osaa edes soittaa pianoa

sinulla on niin kauniit kädet

etkä sinä edes kosketa minua

minun sydämeni on solmu
tiukkaan kiskottu
langanpäät hukassa

minun sydämeni on umpisolmu
kipeä ja raskas

minun sydämeni on umpisolmu
älä-unohda-minua-solmu

solmit sen ja lähdit
eikä saksilla leikata auki solmuja sydämistä

en halua vuotaa kuiviin

Väsymys

Istun hiljaisessa huoneessa, on hämärää ja ulkona tuuli hymisee.

Olen niin väsynyt, että jo näiden lauseiden kirjoittaminen on vaikeaa. Minua väsyttää vaikka nukkuisin öisin ja viimeyönä uni jäi vähäiseksi, koska heräsin lehtiä kahistaviin ja raakkuviin harakoihin.

Tämä väsymys on kokonaisvaltaista, raskasta, jo itsessään uuvuttavaa. Keitin vahvaa kahvia, vahvempaa kuin tavallisesti, mutta en voinut juoda kuin pari kulausta, nekin irvistyksen kera.

Kesä valuu pois ja minä vain nukun. Tai nukkuisin, jos pystyisin ja siihen olisi tarpeeksi aikaa.

haluan nähdä mangrovemetsän ennen kuin kuolen

ja helvetin huono selittämään / kun en ymmärrä itsekään

Joskus elämässä tulee väistämättä eteen sellaisia tilanteita, että on vain lähdettävä. Minä en oikein tiedä millä tavoin se olisi pitänyt tehdä tai jättää tekemättä, mutta nyt kun päätös on tehty, en osaa katuakaan sitä. Surra kyllä, mutta katuminen ei onnistu.

Käytin aika mielettömän määrän luovuutta, inspiraatiota ja sanoja vuosien varrella. Nyt kun se ei enää ole mahdollista - ainakaan samalla tavoin - pelkään pahoin, että en tiedä, mitä tehdä. Voisin yrittää syventyä romaanieni pariin, luoda uusia kontakteja, koetella siipiäni. Harmi vain, että juuri nyt ne tuntuvat liian runnelluilta kantamaan tuulessa.

Minä olen huono kestämään riitatilanteita tai konflikteja ja nyt niitä vain kertyi ihan liikaa. En halua ryhtyä kapinaan - sitä tietä kokeilin jo - mutta en myöskään haipua kokonaan varjoksi, haalistua, valjuuntua. Haluaisin yhä kirjoittaa, kertoa minulle tärkeitä tarinoita, ilahduttaa ihmisiä ja myös itseäni. Haluaisin, että asiat olisivat kuten ne olivat ennen.

Mitä minä teen?

Älä

Älä heitä pois elämää
jota et ehtinyt elää.
Elämä on pitkä.

Älä katkaise siipiä siltä,
jonka määrä on lentää.
Sinulla on siivet.

Älä kahlitse häkkiin sitä,
jonka sielu on vapaa,
älä sammuta sen tulta,
jonka tehtävä on palaa.

Tämä runo oli joskus sanomalehdessä vuosia sitten. Otin sen silloin talteen. Mutta rakkaat ihmiset, älkää tuhotko itseänne itsetunnon ja kontrollin piiritanssissa, ettehän?

Ainoa vapautemme on vapaus valita itse vankilamme.