Joskus elämässä tulee väistämättä eteen sellaisia tilanteita, että on vain lähdettävä. Minä en oikein tiedä millä tavoin se olisi pitänyt tehdä tai jättää tekemättä, mutta nyt kun päätös on tehty, en osaa katuakaan sitä. Surra kyllä, mutta katuminen ei onnistu.
Käytin aika mielettömän määrän luovuutta, inspiraatiota ja sanoja vuosien varrella. Nyt kun se ei enää ole mahdollista - ainakaan samalla tavoin - pelkään pahoin, että en tiedä, mitä tehdä. Voisin yrittää syventyä romaanieni pariin, luoda uusia kontakteja, koetella siipiäni. Harmi vain, että juuri nyt ne tuntuvat liian runnelluilta kantamaan tuulessa.
Minä olen huono kestämään riitatilanteita tai konflikteja ja nyt niitä vain kertyi ihan liikaa. En halua ryhtyä kapinaan - sitä tietä kokeilin jo - mutta en myöskään haipua kokonaan varjoksi, haalistua, valjuuntua. Haluaisin yhä kirjoittaa, kertoa minulle tärkeitä tarinoita, ilahduttaa ihmisiä ja myös itseäni. Haluaisin, että asiat olisivat kuten ne olivat ennen.
Mitä minä teen?
Elin ja tarvike
5 vuotta sitten
1 kommentti:
Mitä teet? Ole oma itsesi. Jos se tuntuu vaikealta, koeta ottaa meistä muista tukea. Lähde nyt ja kävele niin iso lenkki kuin haluat (tai juokse, mutta älä kaadu pysähdy kierähdä ojanpenkkaan kuitenkaan), unohda olla ylpeä ja tule takaisin kun haluat.
Minä ihailin pitkään ja katson yhäkin ylöspäin sitä mitä teit ja millainen olet ollut, sinä olet tehnyt niin paljon ja on kurjaa, että sait takaisin tämän. Mutta sinä teit pitkään oikein, ja lopultakin niin paljon kuin osasit, ja se on vain oikein. Ensi kertoja tulee, ja jos ei, ainakin tämä oli ainutlaatuinen.
Näillä sanoilla ei ole selkeää reittiä, olen hämmentynyt itsekin. Mutta älä anna minkään lannistaa, sinä olet hyvä ja sellaisena pysytkin. Mikään ei ole lopullista, tämäkään (jos niin haluat), ja sinä pärjäät kyllä.
Lähetä kommentti