Joskus elämässä tulee väistämättä eteen sellaisia tilanteita, että on vain lähdettävä. Minä en oikein tiedä millä tavoin se olisi pitänyt tehdä tai jättää tekemättä, mutta nyt kun päätös on tehty, en osaa katuakaan sitä. Surra kyllä, mutta katuminen ei onnistu.
Käytin aika mielettömän määrän luovuutta, inspiraatiota ja sanoja vuosien varrella. Nyt kun se ei enää ole mahdollista - ainakaan samalla tavoin - pelkään pahoin, että en tiedä, mitä tehdä. Voisin yrittää syventyä romaanieni pariin, luoda uusia kontakteja, koetella siipiäni. Harmi vain, että juuri nyt ne tuntuvat liian runnelluilta kantamaan tuulessa.
Minä olen huono kestämään riitatilanteita tai konflikteja ja nyt niitä vain kertyi ihan liikaa. En halua ryhtyä kapinaan - sitä tietä kokeilin jo - mutta en myöskään haipua kokonaan varjoksi, haalistua, valjuuntua. Haluaisin yhä kirjoittaa, kertoa minulle tärkeitä tarinoita, ilahduttaa ihmisiä ja myös itseäni. Haluaisin, että asiat olisivat kuten ne olivat ennen.
Mitä minä teen?
Fyysisentyön tunti
5 vuotta sitten