Yksi pieni asia vain. Kaikki mitä olette sanonut on luulemma ihan totta. Minä olen näes niitä tyyppejä, jotka aina haluavat kuulla kaikkein pahimman ja sitten kääntää sen parhain päin. Niinpä en halua kiistää mitään mitä olette tässä sanonut. Mutta silti on vielä sanottava yksi asia. Kuvitellaanpa että me olemme vain nähneet unta taikka keksineet kaiken tuon – puun ja ruohon ja auringon ja kuun ja tähdet ja Aslanin itsensä. Kuvitellaan että se on vain unta. Jos näin on, en voi muuta sanoa kuin että nuo keksityt asiat tuntuvat olevan paljon tärkeämpiä kuin todelliset. Ajatellaan nyt, että tämä synkeä valtakunnantapainen olisi se ainut maailma. Kyllä se minusta tuntuisi aika kurjalle paikalle. Aika huvittavaa, kun sitä tulee ajatelleeksi. Mehän olemme pelkkiä leikkiviä lapsia, jos te olette oikeassa. Mutta neljä leikkivää lasta voi rakentaa leikkimaailman, joka kovertaa teidän oikean maailmanne ontoksi. Sen takia minä kannatan tuota leikkimaailmaa. Minä olen Aslanin puolella, vaikkei olisi olemassakaan mitään Aslania, joka johtaa leikkimaailmaa. Minä aion elää niin narnialaisittain kuin ikinä kykenen, vaikkei Narniaakaan olisi olemassa. Niinpä kiitän teitä illallisesta, hyvä rouva, ja jos arvoisat herrat ja tämä neitonen ovat valmiina, niin me lähdemme hovistanne viipymättä ja taivallamme pimeyteen ja etsimme vaikka lopun ikämme tuota valoisaa maata. Tokko elämämme pitkäksi muodostuu, mutta vähänpä me menetämme, jos maailma on niin pimeä paikka kuin te väitätte.

Empirismiä

Viimeisen kuukauden aikana en ole juurikaan ehtinyt lukea tai kirjoittaa. Se on ollut enimmäkseen kauheaa.

Miksikö? Minä elän hyvin vahvasti sanojen kautta, niin luettujen kuin kirjoitettujen. Silloin kun en vielä ollut sosiaalinen, käytännössä koin kaikki suuret tunteet lukiessa ja kirjoittaessa. Vielä nykyäänkin pääni uhkaa räjähtää, hyperventilointi yllättää ja elämä musertaa, ellen pääse purkamaan tunteitani kirjallisesti.

Siksi minulla on mukana mustakantinen kirja, johon kirjoitan satunnaishuomioita maailmasta. Siksi blogini, Facebook ja vihkoni ovat täynnä minuuttirunoja. Siksi luen romaaneja sikin sokin.

Nyt olen viimeisen kuukauden aikana ollut hirveän paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Olen ollut kiireinen, juossut paikasta toiseen ja käytännössä ollut kirjoittamatta, ehkä yhteensä viittä runoa ja yhtä novellinpoikasta lukuun ottamatta. Ja se on ollut hirveää.

Nyt kun sitten viimein selvisin filosofian tentistä ja edessä on rauhallisempi ilta, en oikein tiedä, mitä lukisin tai kirjoittaisin. Monte Criston kreivi (tosin englanniksi) houkuttaisi kovasti, mutta saatan olla liian laiska. Toisaalta haluaisin kirjoittaa Steely Challengea, mutta minulla ei ole siihen minkäänlaista ideaa. Voisin myös suunnitella tulevaa marraskuukidutusta, joka myös nanona tunnetaan.

Joka tapauksessa yritän voittaa tämän pienoisblokin ja saada jotain aikaiseksi. Mm.

Loppujen lopuksi vielä seuraava ihanuus:

I Will Possess Your Heart