Aarteenmetsästystä

Uljas säiläni Hiidensurma, jolla taistelin tieni läpi aarretta vahtivan, pahvia huokuvan hirviön. Suurta urheutta osoittaen olin ensin houkutellut hirviön kotiluolaani läpi myrskyn ja tuulen, jäisinä piiskovien hiutaleiden, hyökätäkseni sen hurjasti irvistävän teippihymyn läpi.



Ja mitä löysinkään? Kauhistuttaviin, aistiharhoja pursuaviin kansiin (ja lumenvalkoon) hämäävästi pukeutuneita kirjoja. Kädet vavisten käänsin esiin ensimmäisen sivun, ja kyllä, kyllä vain... jälleen kerran Quasimodon rujous kätki sisälle lempeän ja kauniin sydämen.

Katulyhdyt pelkäävät pimeää

Tänään istuin ja ajattelin ja kirjoitin verannoista, valkoisista taloista ja jäähdytetyistä drinkeistä, seinäkelloista ja rämisevistä herätyskelloista ja kuinka ne kaikki pysähtyivät samaan aikaan. Kirjoitin ja ajattelin vähän lisää.

Kävin kävelyllä ja kuvasin valoa. Kuvasin rajaa, katulyhtyjen pelkoa ja kurkotusta, alueita joita niiden unet karttelevat.
Kuvasin sitä siniharmaata jota minun pitäisi olla. Kuvasin varjoisia vedenjakajia ja kuvia, joita kukaan ei katsoisi toista kertaa. Kuvasin sitä mikä tekee maaseudusta kaupunkilaisten mielestä niin tyhjän ja uneliaan. Ja näin siinä kauneutta.



Seisoin tien päässä ja kammoksuin yötä, minun oli ikävä siltaani ja niin kävelin ulos haparoivasta valokehästä, traktorinrailoja myöten hiipivään sokeuteen, enkä nähnyt askeleitani lumessa, en vettä joka hyräili allani, en kengänpohjien kolhimaa puuta joka natisi kuin uneni Amarillon aaltoja silpovat tervatut kyljet.

Tänään oli hiljainen päivä.