lauantai 31. heinäkuuta 2010

Mistä aion nyt kertoa

Minä aion kertoa kirjoittamisesta. Kaikista sen sävyistä ja unelmista ja luetuista sanoistakin, koska ilman niitä en voisi kirjoittaa. En tiedä kuinka pitkään kuluu, ennen kuin taas kyllästyn, mutta mitäpä siitä - jotta voisi kehittyä, on silloin tällöin hylättävä vanha ja hypättävä uuteen.

Tulevien viikkojen (tai kuukausien, kuka tietää?) ajan tämä blogi on siis omistettu kirjoittamiselle. Jos aihe ei sinua kiinnosta, älä pelkää - lukeminen ei ole pakollista. Jos se taas kiinnostaa, kommentoi toki - sellainen tekee minut iloiseksi.

Ja saatan minä jostakin muustakin silloin tällöin turinoida. Ehkä. En lupaa mitään - olen huomannut, että lupaukset ovat arvokkaita, ja siksi niitä täytyy antaa lahjaksi varoen.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Mitä opin tänään, osat 7-11

Perjantaina opin ainakin, että laskettelurinteen laskeminen alas pulkalla on hulvattoman hauskaa. Kuitenkin, ihan näin vinkkinä: Lapasia ei välttämättä kannata laahata maassa jarruina laskiessa. Ne nimittäin huovuttuvat aika tehokkaasti.

Lauantaina opin, että Julmahuvin tekijät ovat tehneet myös komediajännityssarjan ja että sellainen voi olla hyvä.

Sunnuntaina opin, mistä kaikesta jääkiekkopelissä oikein voi saada rangaistuksia. Lisäksi opin, miten Madras-niminen drinkki valmistetaan. (4 cl lingonberry Koskenkorvaa, karpalomehua ja appelsiinituoremehua sekä jäitä.)

Maanantaina opin, että Åhlens on valtavan kallis tavaratalo. Lisäksi opin liikkumaan Tukholman keskustassa. Ensimmäinen maininta Tukholman kaupungista on peräisin vuodelta 1252, kirjeestä Birger Jaarlille.

Tiistaina opin, että esimerkiksi Kiinassa monet naiset hankkivat silmäluomiinsa kauneusleikkauksen, jotta näyttäisivät länsimaalaisemmilta.

perjantai 26. helmikuuta 2010

Mitä opin tänään, osa 6

Tänään opin, että Houstonin kaupunki on rakennustasoltaan melko laakea ja että siellä on paljon vihreää. Paljon puistoja ja puita, siis. Lisäksi opin, että Järvenpäässäkin on DIAK. Ja että näemmä jääkiekon olympiaottelussa voi heti ensimmäisessä erässä ottaa turpaan 6-0.

Myöhemmin illalla olisi vielä tarkoitus oppia, miten pisteestä A päästään pisteeseen B, eli lähteä laskemaan pulkkamäkeä Kauniaisten hiihtokeskuksen ainoalle laskettelurinteelle. Se on kai kiellettyä, mutta näh, joskus pitää oikeasti tehdä jotain jännääkin.

Mitä opin tänään, osa 5

Tänään opin, että netissä voi laulaa karaokea. Opin myös, että Helsingin Laajasalossa, Kruunuvuorenrannassa, on vanhoja ränsistyneitä huviloita. Ja ettei sinne kannata lähteä tutkimusretkelle talvella, koska lunta ulottuu vyötäisille asti ja sitten on kylmä koko loppupäivän. Lisäksi opin, että suomalaisen Hare Krishna -munkit tekevät kookospalloja.

Ja opin, että jääkiekon jatkoaika on olympialaisissa 10 minuuttia ja että siitä, että kentällä on liikaa pelaajia, voi saada jäähyä.

torstai 25. helmikuuta 2010

Mitä opin tänään, osa 4

Tänään opin ainakin Augustinuksen määritelmän sakramentille. Lisäksi opin, ettei henkimaailman kanssa kannata hörhöillä ja että Disneypahikset voivat olla ihan järjettömän pelottavia vielä tässäkin iässä. Siitä todisteeksi:

Pahiksille käy köpelösti.

tiistai 23. helmikuuta 2010

Mitä opin tänään, osa 3

Tänään opin, että Hartwallin jouluomenalimonadi on pahaa ja että en todellakaan osta sitä enää toiste. Opin myös Wikipediaa lukiessani, että

Kiivi on suunnilleen kanan kokoinen lentokyvytön lintu, mutta kiivin muna on kuusi kertaa kananmunan kokoinen. Se vie niin paljon tilaa naaraan ruumissa, että se ei pysty syömään kolmeen päivään ennen munimista ja kykenee astelemaan vain jalat haarallaan kuin ankka.


Kiivit ovat kauhean suloisia. Sellaisia pörröisiä ja pieniä ja arkoja. Ja todella aww.

Mitä opin tänään, osa 2

Tänään (tai eilen, koska kello on jo yli puolenyön) opin ainakin tekemään Wikipediaan käyttäjäsivun. Sateenvarjotyttö on siis tunnukseni ja nyt sieltä löytyy jotain täysin epäolennaista selittelyä.

Lisäksi opin, että Green Arrow on DC:n supersankari, joka muistuttaa vähän Robin Hoodia ja jolla on siistein nuolivalikoima taas hetkeen! (Tästä tiedosta kiitokset Matille.) Green Arrow muistuttaa hieman myös Marvelin vastaavaa supersankaria eli Haukansilmää.